MINÄ KUVATAIDEOPETTAJANA

Olen lapsesta asti tiennyt, että minusta vielä jonakin päivänä tulee kuvataideopettaja. Se on minulle kutsumusammatti ja kulkee käsikädessä oman kuvataiteellisen työskentelyni kanssa. Koen, että molemmat roolit ruokkivat toisiaan, enkä pystyisi opettamaan jollen itse olisi kosketuksissa kuvataiteellisen tekemisen kanssa aktiivisesti. Opettaminen on luontevampaa, kun ymmärtää prosessin myös tekijän näkökulmasta.

En halua olla opettajanpöydän takana pönöttävä opettaja, jonka tietotaito siirtyy opiskelijoille yksinpuhelun välityksellä. Haluan oppimisen olevan vuorovaikutteista opettajan ja opiskelijoiden välillä tapahtuvaa toimintaa, jossa opiskelija itse on aktiivinen toimija. Haluan korostaa opiskelijalähtöisyyttä opetuksessani, oli kyseessä sitten minkä ikäinen opiskelija tahansa. Kun työskentely rakentuu ainakin osaksi oppilaan omien havaintojen ja hänelle tärkeiden ilmiöiden ympärille, toiminta on hänelle itselleen merkityksellistä. Myös aito oppimisen ilo mahdollistuu toiminnan ollessa mielekästä.

Kuvataideopettajan rooli on minulle myös kuuntelijan ja mahdollistajan rooli. Mahdollistaakseni parhaan mahdollisen opin opetettavilleni, minun on aidosti kuunneltava heitä. Vain kuuntelemalla ja havainnoimalla, voin vastata opiskelijoiden tarpeisiin kuvataideopettajana. Ajattelen, että tehtäväni on ennen kaikkea toimia mahdollistajana kuvataiteelliselle toiminnalle ja visuaalisen kulttuurin tuntemukselle. Kuvataide on oppijan itsensä näköinen tekemisen ja kokemisen kautta muodostuva opinpolku. Se tukee kasvua ja kehitystä sekä tarjoaa tietotaitoa koko loppu elämää varten.